Tulevalle kodille oli alusta asti muutamia tiettyjä
kriteereitä, joiden pohjalta suunnitelmat aloitettiin. Talon oli oltava muuttovalmis ja kaksikerroksinen, mutta
toinen kerros ei saisi olla ihan yhtä suuri kuin ensimmäinen. Lisäksi
alakerrasta olisi löydyttävä keittiö, olohuone, pesutilat sekä yksi makuuhuone
ja talon neliöt pitäisi mahtua noin 150 neliöön. Näiden kriteerien pohjalta ei keneltäkään
talotoimittajalta löytynyt sopivaa taloa sellaisenaan, joten lähdimme itse
hahmottelemaan kriteerit täyttävää kotia. Malleja ja suunnitelmia oli kuitenkin
lähes yhtä monta, kuin on talopakettifirmojakin ja vaihtoehdot tuntuivat loputtomilta. Koko viime
kesä ja alkusyksy menikin mukavasti taloa hahmotellessa.
Tonttikaupat kuitenkin lähestyi syksyn edetessä ja päätös rakentamisesta
olisi tehtävä pian. Päätimmekin ottaa yhteyttä vielä muutamiin
talopakettifirmoihin ja aivan viimemetreillä Dekotalo astui kuvioihin ja tuntui
heti alusta asti, että tämä on nyt se puuttuva palanen suunnitelmista. Ja näin
kävi.
Taloa alettiin suunnittelemaan piirustuksieni sekä muiden toiveidemme perusteella yhdessä Dekotalon kanssa ja aika nopeasti talosta saatiin suunniteltua juuri meidän tarpeet täyttävä koti ja kaupat voitiin lyödä lukkoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti