tiistai 3. heinäkuuta 2018

sälekaihtimet vai verhot?


Halusimme kotiimme paljon ikkunoita tuomaan valoa. Kuitenkin runsas ikkunoiden määrä tuo myös omat haasteensa. Esimerkiksi olohuoneen kiinteät korkeat ikkunat. Millaiset sälekaihtimet tai verhot siihen? Tarvitseeko yläikkunoita saada peitettyä joskus vai ei?

Tavalliset pintasälekaihtimet keräävät ikävästi pölyä, mutta hyvänä puolena niissä on se, että ne saa myös "raolleen", jotta ikkunasta näkee vähän edes ulos. Lapsiperheessä pintasälekaihtimet ovat kuitenkin melko koetuksella, sillä ne eivät kestä kovinkaan hyvin lapsien kosketusta. Siitä ajatuksesta luovuttiin siksi melko nopeasti.



Päädyimme laittamaan olohuoneen isoihin ikkunoihin Visorin verhot. Alapuolella kuvassa näkyvät verhot ovat täysin peittävät, toki niitä saa myös osittain peittävänä, mutta halusimme täyden näkösuojan olohuoneeseen tarvittaessa. Verhot ovat siitä ihanat, että niitä pystyy säätämään joko ylhäältä tai alhaalta päin. Näin ollen voimme nostaa verhoja vain alareunasta sen verran, ettei ulkoa näe sisälle, mutta me näemme silti ulos ja valoa pääsee sisään! 

Verhot ovat myös helposti pestävät ja ne kestävät kovaakin käsittelyä, joten ei pitäisi mennä pikkulasten käsittelystä rikki. Otimme verhot kaikkiin olohuoneen korkeisiin ikkunoihin, vaikka tuskin niitä yläikkunoissa silti niin usein tarvitaan. On kuitenkin nyt olemassa se mahdollisuus, että verhot saa kiinni. 



Verhot kiinnitettiin kahdella vaijerilla aivan ikkunankarmien vierestä ja niitä pystyy nostamaan ja laskemaan käsin ja yläikkunoita varten meillä on erillinen jatkovarsi. 


Otimme samaa verhoa myös kodinhoitohuoneen ja parkevelasin pintaan ja ainakin toistaiseksi käyttö on ollu todella helppoa! 





Toinen pohdintaa aiheuttanut verhojen ratkaisumalli oli yläkerran päämakuuhuoneen lasiseinä. Halusimme ehdottomasti lasiseinän makuuhuoneen ja olohuoneen väliin, jotta näemme joen myös makkarista. Mietin samoja Visorin verhoja myös ikkunan eteen, mutta halusin kuitenkin jotain esteettisempää. Ongelmana lähinnä oli se, miten saan verhot kauniisti ikkunan eteen. Ikkunan leveys on noin 3 metriä, joten yksi verhotanko ei olisi ollut kovin toimiva ratkaisu ja lisäksi sen kiinnittäminen olisi ollut tosi vaikeaa. Katselin kaupoista kattoon kiinnitettäviä verhokiskojakin, mutta niissä lähes kaikissa valmiissa malleissa oli leveys rajoitettu 2,5 metriin. 




Hetken etsittyäni löysin Suomen Kiskotukku Oy:n, joka pystyy valmistamaan verhokiskoja mittatilaustyönä ja postittamaan ne asiakkaalle. Näin mittatilaustyönä tehtynä oli mahdollista saada kisko myös 3 metrisenä! Kiskotukusta löytyy myös pystylamelliverhoja, joita myös hetkellisesti harkitsimme olohuoneen alaikkunoihin.

Olin suunnitellut, että haluaisin lasiseinän eteen sekä pimennysverhon, että tavallisen kauniimman verhon ja siihen ratkaisuna toimisi kaksiosainen verhokisko. Tarkoituksenani on laittaa pimennysverhot ikkunanpuolimmaiseen kiskoon ja kauniimmat verhot ensimmäiseen. Pimennysverhoja en ole vielä hankkinut, vaan ne tulevat meille vasta messujen jälkeen. 

Kiskoon oli saatavilla myös lippa, joka peittäisi kiskon, mutta keskusteltuani Suomen Kiskotukun työntekijän kanssa päädyimme lipattomaan kiskoon sen yksinkertaisuuden vuoksi. Lipallinen kisko olisi voinut makuuhuoneessa olla liian raskaan näköinen. Verhokiskon oikean leveyden mittaaminen ei myöskään ollut mikään itsestään selvyys, sillä jos sen ottaa täysin seinästä seinään, ei kiskoon pysty enää jälkikäteen lisäämään verholiukuja. Tämäkin oli ihan hyvä pointti, jota en itse olisi ehkä 
osannut ottaa huomioon. 




Suomen Kiskotukku toimitti verhokiskon meille niin, että se oli noudettavissa jo seuraavana päivänä! Näin nopeita toimituksia ei ole nähty koko messuprojektissa kenenkään muun toimittajan osalta :)  Kuvassa näkyvä verho on Sisustus Mokasta, ihana pellavaverho. 




Viimeisenä vielä lasiterassi ja sen suojaaminen katseilta. Lumon Suomi toimitti meille ihanan lasiterassin, emmekä itse ensin edes olleet miettineet lasiterassin verhoja. Lumon kuitenkin ehdotti verhojen laittamista ainakin kattoon, auringolta suojaamaan ja näin jälkikäteen ajateltuna ihan ehdoton hankinta! 





Lasiterassilla on auringon paistaessa todella lämmin ja lisäksi siellä häikii melkolailla. Nyt katossa on täysin peittävät harmahtavat verhot, joita myös pystyy säätämään jatkovarrella ja seinissä valkoiset verhot. Tähänkin halusimme täysin peittävät verhot siksi, että talon vieressä on kävelytie ja joskus saattaa olla kiva saada terassi kokonaan katseilta suojaan, esimerkiksi saunoessa. Lisäksi verhot myös suojaavat katseilta muulla terassilla ollessa, joten ne tuovat lisäsuojaa pihaan muutenkin. 

Alla olevassa kuvassa verhot asennettuna ja kyllähän ne aikas upealta näyttää! 

1 kommentti:

  1. Siistin näköiset nuo teidän sälekaihtimet. Täytyisi meidänkin saada sälekaihtimet asuntoon vielä tulevan kuukauden aikana. Ennen joulua olisi tarkoitus kaikki saada valmiiksi. Teillä on kaunis koti, todella viihtyisä. https://www.bella-kaihdin.fi/salekaihtimet

    VastaaPoista