sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Maanrakennustyöt ja perustukset kuntoon


Tässä tämänhetkinen kuva koko messualueesta. Pikkuhiljaa alkaa useammilla tonteilla tapahtumaan. Tämä kuva otettiin pääsiäisenä ja silloin ei vielä meidänkään tontilla ollut muuta kuin paalut ja maanrakennustyöt tehtynä.


Alla olevassa kuvassa näkyy meidän kortteli. Lähes kaikilla tonteilla työt ovat aloitettu.


Talopakettitoimitus saapuu toukokuun puolivälissä ja sitä ennen pitää perustukset sekä maanrakennustyöt olla kunnossa. Tontin ja perustuksien saattaminen rakennuskuntoon onkin tänä päivänä usein suurin työ tilaajalle, koska muuttovalmiiden talojen suosio on nousussa.

Valitsimme Hannulan Hanra Oy:n maanrakennushommiin ja ensimmäisellä käynnillä kaivettiin pinnat auki ja paalut esiin. Hanra Oy valikoitui yhteistyökumppaniksi kokemuksen ja ammattitaidon perusteella ja loistavasti ovat kyllä hommansa hoitaneet. Heillä on vuosien kokemus maanrakennus- ja kaivinkonetöistä ja näiden lisäksi heidän kauttaan onnistuu myös pihan pohjarakentaminen rakennusurakan myöhäisemmässä vaiheessa. Hanra Oy hoitaa myös messualueen maanrakennustöitä ja infrarakentamista, jonka vuoksi koneet ovat olleet nopeasti ja vaivatta saatavilla tarpeen vaatiessa.



 Maanrakennustöiden jälkeen Tasrak Oy aloitti perustuksien rakentamisen ja muutamassa päivässä perustukset nousivat tontille. Perustuksien anturat tehtiin Lammi Tassu anturamuoteilla, jotka osoittautuivat todella hyväksi ja nopeaksi menetelmäksi.




Nyt ollaan siinä vaiheessa, että harkot on paikoillaan ja ensi viikolla niihin laitetaan vielä valu sisälle.  Ensi viikolla tehdään myös sisätäytöt sekä ontelolaattojen asennukset. Tämän jälkeen päästään jatkamaan maanrakennustöitä salaojien rakentamisella ja ulkotäytöillä.


keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Porin asuntomessut 2018, fiilistelyä!




Ylläolevasta videosta pääsee fiilistelemään tulevaa asuntomessualuetta!  Eilen oltiin rakentajainfossa kuulemassa lisätietoja pihakaduista, parkkipaikoista, aidoista ja pihan rakentamisesta. Pakko myöntää, että vaikka ei aiempaa kokemusta rakentamisesta ole, niin on ihan huippua, että on niin paljon apuja saatavilla!  Ihana nähdä myös etukäteen kaikki tulevat naapurit erilaisissa tapaamisissa ja infoissa :)



Lisää kuvateksti


Ylläolevassa kuvassa näkyy havainnekuva messualueesta. Meidän tontti on alueen oikeassa reunassa kulmatontti rannan puolella. Alapuolella olevassa kuvassa näkyy kuvaa eiliseltä :)








sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

8 kuukautta asuntomessutontin hakemisesta, missä mennään nyt?

Aloitimme asuntomessuprojektin noin 8 kuukautta sitten lähettämällä hakemuksen messutontista. Mitä kaikkea mahtuu 8 kuukauteen ja mitä tontilla on tällä hetkellä?

Tähän mennessä tontille on saatu "vain paalut", mutta tehtyjä työtunteja suunnittelun ja hakemusten eteen varmasti satoja.

Rakennuslupa saatiin 9.3.17 eli noin 7 kuukautta siitä, kun projekti aloitettiin.
Mitäs ihmettä ollaan sitten touhuttu 7 kuukautta?

Syksy meni käytännössä talon suunnitteluun sekä yhteistyökumppaneiden kilpailuttamiseen. Pohjaa muokattiin kymmeniä kertoja, kunnes se oli pakko lyödä lukkoon hiukan ennen joulua. Koska talo ei ollut valmis malli, vaan omasta suunnitelmasta rakennettu, piti kaikki asiat miettiä todella tarkkaan. Mihin suuntaan tulee terassit?  Miten aurinko paistaa makuuhuoneisiin? Lämmittääkö sauna koko taloa ollessaan päällä? Mistä saadaan helposti kannettua puut takkaa varten? Missä käytössä on yläkerta, eli kuinka paljon tilaa tarvitaan sinne? Montako makuuhuonetta tarvitaan, kuinka isoja niiden pitää olla?  Aina kun olimme saaneet mielestämme toimivan pohjaratkaisun, nousi jokin uusia asia esiin ja pohjaa piti taas muuttaa. Lisäksi talon asemointia mietimme pitkään.

Pihasuunnitelma piti liittää rakennuslupahakemukseen, joten myöskin sen suunnitteluun käytimme paljon aikaa.  Nyt olemme kuitenkin  erittäin tyytyväisiä talon ja autotallin asemointiin sekä tulevaan kotiimme.

Ensi viikolla alkaakin sitten maanrakennustyöt, joten alkaa meilläkin pikkuhiljaa tapahtua! Kuvassa näkyy paalutuskone tontillamme, sekä paalut tontin kulmassa. Pihaa jää näin mahdollisimman paljon käyttöömme. Lisäksi kuvassa pieni pala pihasuunnitelmasta ;)




Villa Vaski







lauantai 25. maaliskuuta 2017

Missä se uusi koti oikein sijaitsee?




Tonttihakemus asuntomessujen tontista jätettiin viime kesänä ja odotellessamme päätöstä päätimme syyskuun alussa käydä tutustumassa mahdollisesti uuteen asuinympäristöömme. Kirjurinluoto tarjoaa monipuolisia retkeily- ja ulkoilumahdollisuuksia koko perheelle ja sijaitsee aivan messualueen vieressä, joen toisella puolella. Meitä kiinnosti erityisesti kirjurissa ja hevosluodossa sijaitsevat luontoreitit ja kävimme tutustumassa niihin muutamaan otteeseen. 



Alueelta löytyy uskomattoman ihania ja kauniita reittejä ja kävimme myös katsastamassa, miltä messualue näyttää joen toiselta puolelta. Alapuolella otettu kuva on otettu Melamajavien laiturilta, josta saa mm. vuokrata kajakkeja, kanootteja ja sup-lautoja. Ensi kesänä samasta kohtaa otetussa kuvassa onkin sitten jo meidän uusi koti keltaisten rakennusten edessä :) 




Melamajavien lähettyviltä löytyi myös viljelypalstoja, joita saa vuokrata. Lisäksi huomasimme myös ampparinaapurit viljelypalstojen lähettyvillä. Ehkä ensi kesästä eteenpäin nautiskelemme iltateessä vain luomuhunajaa...





Toisella tutustumiskäynnillämme löysimme pienen saaren kirjurinluodosta, johon pääsee sekä allaolevalla lautalla, että siltaa pitkin. Tosin tämän lautan liikkumiseen on itse tehtävä vähän hommia..





Vaikeakulkuisempiin paikkoihin oli rakennettu "pitkospuita", tällä kertaa ne oli rakennettu kuitenkin raudasta, mutta ajoivat asiansa hyvin. 




Lopuksi vielä kiersimme Porin Yliopistokeskuksen kautta kotiin ja ihailimme auringonlaskua, joka tulee myös uudesta kodistamme näkymään yhtä upeana. 




maanantai 20. maaliskuuta 2017

Suunnitelmat käytäntöön



Tulevalle kodille oli alusta asti muutamia tiettyjä kriteereitä, joiden pohjalta suunnitelmat aloitettiin.  Talon oli oltava muuttovalmis ja kaksikerroksinen, mutta toinen kerros ei saisi olla ihan yhtä suuri kuin ensimmäinen. Lisäksi alakerrasta olisi löydyttävä keittiö, olohuone, pesutilat sekä yksi makuuhuone ja talon neliöt pitäisi mahtua noin 150 neliöön.  Näiden kriteerien pohjalta ei keneltäkään talotoimittajalta löytynyt sopivaa taloa sellaisenaan, joten lähdimme itse hahmottelemaan kriteerit täyttävää kotia. Malleja ja suunnitelmia oli kuitenkin lähes yhtä monta, kuin on talopakettifirmojakin ja vaihtoehdot tuntuivat loputtomilta. Koko viime kesä ja alkusyksy menikin mukavasti taloa hahmotellessa.


Tonttikaupat kuitenkin lähestyi  syksyn edetessä ja päätös rakentamisesta olisi tehtävä pian. Päätimmekin ottaa yhteyttä vielä muutamiin talopakettifirmoihin ja aivan viimemetreillä Dekotalo astui kuvioihin ja tuntui heti alusta asti, että tämä on nyt se puuttuva palanen suunnitelmista. Ja näin kävi.

Taloa alettiin suunnittelemaan piirustuksieni sekä muiden toiveidemme perusteella yhdessä Dekotalon kanssa ja  aika nopeasti talosta saatiin suunniteltua juuri meidän tarpeet täyttävä koti ja kaupat voitiin lyödä lukkoon. 


sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Koti Asuntomessuille 2018


Olimme jo hetken aikaa mieheni Johanin kanssa miettineet omakotitalon ostamista / rakentamista Poriin.  Kodin sijainnista oli kuitenkin hieman erimielisyyksiä, kunnes asuntomessutontit tulivat hakuun. Päätimme lähes yhdeltä istumalta hakea tonttia, sillä sijainti oli meille juuri täydellinen. Haaveissamme oli koti läheltä palveluita, luontoa ja vettä. Silti emme halunneet kotia kaukana keskustasta, joten hakuun tulleet tontit olivat meille unelmien täyttymys.

Porin asuntomessualue rakentuu Karjarantaan, josta etäisyys torille on alle kaksi kilometriä.  Kuitenkin myös luonto, kuten kirjurinluoto ovat aivan vieressä ja myös meille tärkeä vesielementti toteutuu tässä tontissa. Meidän tonttimme kuvassa on aivan kaupunginpuolimmainen tontti joen rannassa. Kuvassa voit nähdä myös Kirjurinluotoon kulkevan sillan, sekä kaupungin taloja. Messutoimiston slogan kuuluu, että ”unelmia piirretään nyt” ja itse ainakin uskon, että se on todellakin totta.